Articles

Human

‚čÜ ‚čÜ ‚čÜ ‚čÜ
Rockadillo Records

Superhuman S√°mi innovations

Wimme Saari is one of Finland‚Äôs most celebrated vocalists; he is known for combining¬†joik¬†(the S√°mi‚Äôs unique vocal tradition) with contemporary improvisations, techno and ambient sound. Human¬†is the second album by Wimme and Tapani Rinne, a revered Finnish experimental musician and producer. Mixing traditional joik, electronica and jazz, it‚Äôs a genre-defying tribute to the raw beauty ‚Äď and occasional madness ‚Äď of the human condition. Some of the record‚Äôs most delicate moments come from Norwegian¬†joiker¬†Elle Some Henriksen, as on the stunning opener, ‚ÄėElle‚Äô, where she‚Äôs joined by Rinne on bass clarinet. As for madness, look no further then the title-track, an astonishing blend of thumbing Kraftwerk-esque electronica, joik, saxophone, clarinets and whistles.

For all its crossover appeal, Human remains rooted in certain core traditional aspects. Long-standing connections between joik and the Arctic environment, for example, are represented through the incorporation of bird-like sounds on various tracks, echoing previous joik masterpieces such as The Bird Symphony (1994) by the late Nils-Aslak Valkeapää. If joik has a cutting edge, Wimme & Rinne might just have found it.
– Merlyn Driver, Songlines

Wimme and Rinne
Human

Westpark Music / Rockadillo

They are two long-time travelers, Wimme Saari and Tapani Rinne. Wimme Saari is known as one of the world’s foremost joikers, the form of musical expression found amongst the Sami people. Tapani Rinne has been the leader of RinneRadio, Finland’s electro-jazz experimentalists who have often placed their musical expressions alongside those of folk music. Together, Saari and Rinne have released several albums of essential contemporary joik music. Wimme Saari joiks about nature and its elements; animals; places; and concepts. Saari’s vocalizations have been captured solo, and he has also produced by Tapani Rinne, who has set the joiks into deep ambient textures and thudding techno-tribal workouts. Whenever these two musicians join together, there is mystery and joy to be explored.

Human¬†is Saari and Rinne’s latest collaboration. It’s a spare, uncluttered release, and feels like a concept album (following on their Soabbi record, which was oriented towards religious hymns). Wimme Saari is also not the only joiker present; Elle Sofe Henriksen also contributes to two tracks on¬†Human. The soundscape features Rinne’s numerous woodwinds, especially his expertise on bass clarinet; violin and whistle (by Olivia Holladay); piano (Iro Haarla); and electronic experimentation (Rinne, and Dj Slow).

The album begins with the quiet intonation of Rinne’s bass clarinet on ‘Elle,’ on which Elle Sofe Henriksen takes the lead. It could be an acknowledgement of women, and of Henriksen herself (she is a joiker, a dancer, and a filmmaker). This lovely, tender joik is the first of five joiks on¬†Human‘s nine tracks that invoke an individual dimension. Elsewhere, Wimme and Rinne are alone on ‘Heart,’ which begins ‚Äď perhaps predictably ‚Äď with the deep thudding of a heartbeat, caressed by Rinne’s clarinet. It’s a deep, droning track, Rinne blowing a relaxed clarinet line that is slowly distorted via electronics. “Human” has the upbeat dance-tempo of RinneRadio’s work; the beat falls away, and Saari intones some words and vocalizations before the piece judders back to life. ‘Womb’ is another track filled with space, with plenty of echo on Rinne’s clarinet. The ambient track has a heartbeat buried in the mix; but, the music takes a turn for the experimental as various cries emanate from the amniotic surroundings, some sounding like birds, others like animals. The joik feels like a statement ‚Äď human or not, here is where we emerge.

The ‘human’ theme is balanced by four tracks having to do with the natural world: “Wind,” “Rock,” “Spotted Crake,” and “Sounds of Snow.” Of the four, “Rock” and “Sounds of Snow” remind me of the wild ambient treks Saari and Rinne have produced in the past. “Rock” is particularly affecting; the music sounds solid, rent with deep electro-static jolts and bleeps. “Sounds of Snow” is a white-out, as if one’s radio connection in the Arctic were squealing through a storm, and sheets of foreboding clarinet and drones serve to obscure the sound painting. Wimme Saari joiks at the beginning of the piece, and he ends with liturgical humming.Fans of older albums such as¬†Gierran¬†(1997) and¬†B√°rru¬†(2003) should note that the harder-edged dance beats are not present on¬†Human. Saari and Rinne have matured into a place that feels like a textured organicism. It is not that people are separate from the environment; we are, of course, a part of it. On¬†Human, Saari and Rinne offer listeners a work of calm beauty, affirmation, and a holistic worldview, from the top of the world.
‚Äď Lee Blackstone, RootsWorld

Human¬†is RootsWorld’s selection for¬†Music of the Month¬†for July, 2017.

RootsWorld

Wimme is a joiker, a creator of a chanting style that originated among the peoples of Northern Scandanavia; a region known as Lapland or Samiland. Normally handed down from generation to generation, Saari instead learned the craft from listening to archival records at the national radio station in Helsinki.

I’m already a fan of electronic music. But Wimme’s debut impressed me like no other. When I first heard the European copy, I felt like the only soul in North America to come upon this great discovery. Later I learned that Cliff Furnald also placed it in his 1995 Top 10 list at ‘CMJ’ magazine. To date, it has established standards found nowhere else in the industry. Listen! As if Saari and his producer Tapani Rinne never listened to any other electronic music form, creating instead their own folk music album complete with sequencers and studio tricks. The joiking of Wimme is nestled into an electronic landscape of Artic tundra and star-woven sky. As on “Milky Way,” you feel as the heavens themselves have opened onto you as the dance of the aurora borealis. For purists of Folk, this is a great leap of faith. But for lovers of Ambient, this album goes far beyond the weary Anglo-American product.

Once you’ve discovered Wimme, you may wish to hunt down his newest release (but only to the European market) Gierran. Still at work behind the vocals is producer Tapani Rinne. Rinne, by the way, heads his own group called, RinneRadio, a Euro-techno-jazz outfit. And if there was ever a vocal wing of RinneRadio, Gierran would be it. Normally Rinne keeps his bass clarinet in the background throughout the production. But on “Iras” (“Skittish”), the album’s opening track, Rinne lets loose with full bore, setting forth the RinneRadio tone. As on the debut, Jari Kokkonen and Pauli Saastamoinen again provide the keyboard programming. However, unlike the ambient landscapes of Wimme and the Bjork-like danceteria of Texas (the extended play single released on Rockadillo last year), Gierran serves up bigger helpings from several of the essential music groups. Throughout we’re treated to Saari’s chants, grunts, and falsetto whines, sometimes comical, other times beautiful. Between the two releases, Gierran is the preferred choice. Wimme presents a more soulful album, one that is satisfying after repeated plays. In either case, this artist is past due for some mainstream recognition.
– Wayne Whitwam, RootsWorld

√Ą√§nitaidetta taikuuden puolella

Aivan liian harvoin Tampere on saanut nauttia joikaaja Wimme Saaren ja puhaltaja Tapani Rinteen ainutlaatuisesta taiteesta, jossa joikun syvät juuret kohtaavat elektroniikan, ambientin, freejazzin ja avantgarden.
 Tampere-talon pikku salin yleisö oli jo valmiiksi hiljaisen kunnioittava. Eikä turhaan: se palkittiin mestarillisella kahden setin esityksellä, jossa elektroniikka kietoutui musiikkiin poikkeuksellisen elimellisesti.
 Olisi kiintoisaa tietää, minkä osan siinä taikuudessa teki miksaaja Konsta Mikkonen  ja minkä erilaisia efekti- ja kaikulaitteita bootsinsa kärjellä laukonut bassoklarinetisti Rinne.
KEHIIN¬†l√§hdettiin painostavan synke√§ll√§ k√∂rttivirrell√§, joita saamelainen Saari nuoruudessaan joutui veisaamaan jumalanpelkoa ‚Äúsyntisiin‚ÄĚ takoneissa telttakokouksissa. Nyt h√§n palasi rikospaikalle eri vinkkelist√§, ik√§√§n kuin tutkijana, vaan ei silti et√§isen viile√§sti. Eletyn tuntu oli vahvasti kuvassa mukana.
¬†Muusikkojen¬†Cugu-albumin¬†Ag√°laŇ° johtin¬†(Ikuinen matka) jatkoi samaa tunnelmaa vapaammin. Saaren √§√§ni luovutti selke√§n bluesahtavasti vaikuttavan m√§√§r√§n hienovaraisia s√§vyj√§ ja v√§rej√§. On vaikea keksi√§ mit√§√§n intiimimp√§√§ tai mystisemp√§√§ kuin h√§nen perinteest√§ kosmokseen lipuva joikauksensa.
 Levyttämätön kolmas kappale sytkytteli kuin leppoisa höyryveturi. Numeron työnimi onkin Juna.
 
TAPANSA mukaan Saari esitti yksin kolme perinteistä joikua. Niistä Alli matki vesilintujen ääniä kaikujen saattamana niin, että kuulija siirtyi mielessään Inarinjärvelle. Vastapainoksi Rinne puhalsi RinneRadion Tule!-kappaleen soolona, huumaavasti itseään kerroksittain luupaten. Toteutuksen herkkyys oli sävähdyttävä.
 Kakkossetin ja koko illan kliimaksi saavutettiin kahdessa vielä levyttämättömässä numerossa. Lea aigi sykki pitkään. Sen nimetön aisapari kasvoi vähäeleisestä ambient-tunnelmoinnista pökerryttävän kosmiseksi messuksi, jossa Wimmen ääni löysi oopperamaisia ulottuvuuksia. Encoren Paris palautti lempeällä huumorilla meidät maan päälle.
Näitä polkuja eivät muut tallaa.
‚Äď Jussi Niemi, Aamulehti

Wimme, Rinne ja Muffler huimissa sfääreissä

Sattuipa somasti: ihan vastikään pikkukaupungissamme konsertoi Verneri Pohjolan ja Mika Kallion duo teemalla Animal Image, ja asetti musiikillaan ihmisen muiden eläinten ja luonnon keskelle. Nyt Club Painiksen lavalla olivat Wimme Saari ja Tapani Rinne, ja niin erilaista kuin musiikki sinänsä olikin, oltiin likimain samoissa sfääreissä, pohjoisen luonnon ja sen eläinkunnan keskellä.

Wimme konkretisoi asian matkimalla monenmoisia lintuja sekä joikaamalla esiin niin ketun kuin karhunkin. Nämä perinteiset joikhaamiset Wimme teki yksinään, Rinne sai silloin huilitauon. Vastaavasti Rinnekin sai oman soolokappaleensa, joka olikin erinomaisen vaikuttava osoitus eloelektroniikan ja livesamplauksen voimasta. Moni tätä menetelmää käyttää, mutta Rinteen tekemisissä tekee erityisen vaikutuksen se miten upean viimeisteltyä jälki on sointiväreiltään. Basskoklarinetin matalat riffit tuovat voimaa, ylärekisteri soi tavattoman kauniisti, ja väliin Rinne annostelee rosoa ja särmää. Muhevan soolokeitoksen lopuksi Rinne heitti klarinetin syrjään, ja jatkoi soivan massan huolellista säätelyä efektivermeillään, kunnes loppuräjähdys hävitti kaiken altaan.

Wimme ja Rinne taritsivat siis upeita juttujaan omillaan, mutta yhdessä he olivat vielä summaansakin enemmän. Tutkapari vai vastapoolit? Molempia, sopivasti sekoitellen, oli vahvaa yhteyttä ja aavistus haastamistakin.

Konsertti oli hyvin vaihteleva, mutta useimmin toistunut metodi oli sellainen, ett√§ Rinne rakensi loopeilla rytmisesti imev√§n ‚ÄĚkompin‚ÄĚ iskem√§ll√§ pohjalle matalan riffin ja lis√§ilem√§ll√§ hiljalleen siihen p√§√§lle vaihtelevan m√§√§r√§n riste√§v√§√§ kudosta. Pohjan vakiinnuttua Rinteen loppubiisin livesoitto oli joko rytmien koukkuisaa kirityst√§ tai yl√§ilmojen maalailua. Wimmen √§√§nenk√§ytt√∂ taas oli hyvin vaihtelevaa, tunnelman mukaan joikaamista tai suoraa laulua, n√§tisti soivaa yl√§rekisteri√§ ja el√§imellisesti murisevaa alarekisteri√§. Upeinta Wimmess√§ on t√§ydellinen keskittyminen ja el√§ytyminen. Kaikki turha on sivussa kun Wimme levitt√§√§ lavalla siipens√§ ja ponkaisee korkealle tunturin yl√§puolelle, kaartaa siit√§ jokilaaksoon.

Konsta ‚ÄĚMuffler‚ÄĚ Mikkonen oli √§√§nisuunnittelijana selke√§sti yhtyeen kolmas j√§sen, niin paljon ty√∂t√§ biisien √§√§nimaailman viimeistelyss√§ h√§nell√§ kautta illan oli. Duon sointi eli jatkuvasti, ja √§√§nisuunnitelijan tittelin ohessa Mikkonen voisi t√§ss√§ yhteydess√§ k√§ytt√§√§ kaikusuunnittelijan nimikett√§.

Wimme & Rinne -produktion takana oli siis kolme miestä, jotka yhdessä loivat täydellisesti soivan äänimaailman Painotalon klubille. Jo oli korville juhlaa!
‚Äď Pentti Ronkanen, SuomiJazz.com